Voihan flunssa sanon minä! Mies kauhiassa räkätaudissa, toivottavasti menis äkkiä ohi.. Ja toivottavasti pikku neiti ei joutuis sitä sairastamaan :( peukut pystyyn että flunssa menis äkkiä ohi eikä lauantaisuunnitelmat peruuntus (Y) Suunnitelmissa olisi viedä neitokainen äitini luokse yöksi ja viettää rakkaan kanssa vähän laatuaikaa, jos hyvä tuuri käy ja mies on parantunut niin käytäisiin edenissä, käytäisiin ostamassa kuoharia ja tultais kotia. Joidenkin mielestä varmaan liian yksinkertaista mutta mun mielestä just täydellistä<3

No rakas sai nukkua kun käytiin neidin ja karvasen vauvan kans koirapuistossa kävelemässä. sai poika juosta taas niin paljon kun vain jaksoi ja pikku neitikin nukku tyytyväisenä koko reissun. kiitos äidille ja isäpuolelle seurasta <3 

Päästiin koirapuistosta kotia niin lakupoika oli niin väsynyt että ei jaksanut edes luuta syödä loppuun niinpä höppänä kantoi sen neidille ja pisti ite nukkumaan :D

ei kerkiä enempää kirjottamaan mut jatkan taas...

"Ensisynnytäjäksi mulla oli nopea synnytys, kokonaisuudessaan se kesti vaan 1,5h... Vaikka se "raskain" oli jo takana päin, haikeana tuijotin rakkaitani ja kelloa, pian joutuisin päästämään mieheni takaisin kotia, eihän se saanut jäädä meidän luokse. mikä oli minun mielestä todella inhottavaa, juuri oli lapsi tullut maailmaan ja heti joutuisin päästämään mieheni kotia, olisin halunnut viettää sen yön perheeni kanssa. Saimme onneksi juoda kahvit ja syödä leivät synnytysosastolla ennenkuin hoitaja tuli pyörätuolin kanssa hakemaan meitä osastolle. Niinpä pikku prinsessan kanssa lähdimme osastolle kun taas rakkaani lähti kotia, en olisi malttanut enään sinä yönä nukkua olisin vaan halunnut katsella rinsessaa, mutta olin sen verran väsynyt että en voinut sille mitään silmät painuivat väkisinkin kiinni.. 

Sairaalassa emme tytön kanssa olleet kun vaan ma-to. oltaisiinjo keskiviikko päästy pois mutta tytöllä nousi tulehdusarvot, aluksi se näytti että ne ei lähde millään laskemaan ja pelkäsin jo pahinta, sitä että tyttö joutuisi lastenosastolle tiputukseen. mutta onneksi ne lähti ite laskuun ja vältyttiin tiputukselta, niinpä pääsimme torstaiaamuna kotia. 

Oli outoa olla taas kotona mutta silti niin ihanaa, omakoti kullan kallis. Outoa siinä teki se että kaikki oli valmiina, oli pinnasänky kasattu, sitteri haettu jne.. Kaikki oli valmiina mun ei tarvinnut tehdä mitään, vaikka odotin että joudun kasaamaan pinnasängyn kun pääsen kotia, mutta rakas oli ollut ihana ja tehnyt kaiken valmiiksi <3

Ensimmäiset päivät menivät kotona ollessa ja mummojen luona käydessä. Joka suunnasta tuli korttia ja lahjoja, onnitteluja sateli, jopa ihmisiltä joista aikaisemmin ei ollut kuulunut yhtään mitään. Kun miettiii että mullakin kaikki kaverit katosivat sillon kun tulin raskaaksi, ja nyt ihmiset joista ei oo kuullu 3-10 vuoteen mitään niin ottavat nyt yhteyttä. mutta missä kaikki oli raskauden aikana kun olisi tarvinnut kans tukea? No nehän oli bailaamassa, kyllähän mä ymmärrän että se viina on tärkeämpää kuin ystävät... mutta siinähän se nähdään ketkä on oikeasti siis OIKEASTI ystäviä.. vaikka kyllähän mä pärjäsin ilman todellisia ystäviäkin,olihan minulla oma perhe ja rakkaani perhe ja muutama kaveri, jos niitä voi mutta sellasiksi sanoa. kiitos kuitenkin heille kaikesta!"

siinä taas jotain pientä, ehkä illalal lisää

"Muistan vieläkin kuin eilisen sen kun tuijotin raskaustestiä ja se näytti positiivistä.

En voinut uskoa sitä todeksi, täytin pari kuukautta sitten vasta 17! Pelko valtasi korppani, mitä minä teen? pidänkö vai teenkö abortin? .... Kävelin vähin äänin pois vessasta, lasittunut katse naamallani tuijotin olohuoneen pöytää. en voinut uskoa sitä todeksi, miten näin voi käydä? ehkäsyä käytimme, söin pillereitä (no tulipahan todettua että ei nekään oo 100% varmoja). Kerkesin hetken sulatella asiaa ennenkuin mieheni tuli koiran kanssa sisälle, pienen hiljasuuden jälkeen näytin testiä miehelleni, kumpiki oli aivan hiljaa. Käperryimme kiinni toisiimme ja mieheni aukaisi keskustelun haluanko pitää sen vai...?

Vaikka mietin aborttia, niin ei se oikeasti missään vaiheessa ollut edes vaihtoehto. Olen aina ollut sitä mieltä että abortti on murha... Loppujen lopuksi päätimme että pidämme lapsen. Shokkitilanne laukesi hieman myöhemmin enkä pystynyt kuin itkemään, minusta oikeasti tulisi äiti! se vaan ei tuntunut todelliselta, aivan kuin se oli ollut vain unta.. Aluksi ei ollut muita raskausoireita ku et menkat vaan jäi pois, pian kuvioihin tuli myös aamupahoinvointi. Aamupahoinvointi kesti rv 15 asti kunnes se helpotti. 

Päivät,viikot jopa kuukaudet menivät yllättävän nopiasti, ensimmäinen ultra lähestyi(rv 13). Istuimme mieheni kanssa Oulun keskusneuvolalla, aivan hiljaa.. Kumpikaan ei varmaan tienny mitä sanoisi? Hoitaja tuli ja pyysi meidät huoneeseen. Olin aika hiljainen, tuijotin sillä hetkellä mustaa ruutua. Yhtäkkiä siihen ruutuun ilmestyi pieni lapsen alku, en ollut uskoa silmiäni sisälläni kasvaa oikeasti lapsi, minun lapsi! Onnellisuus ja pieni määrä pelkoa valtasi kroppani, oli vain pakko hymyillä sille hymylle ei voinut mitään. Hoitaja tarkisti että kaikki oli hyvin ja pääsimme pois. Autossa tuijotin ultraäänikuvia, en saanut silmiäni irti niistä. En vieläkään voinut uskoa että minusta oikeasti tulisi äiti.

Päivät vierivät ja kuukaudet vaihtu, jopa vuosi vaihtui.. Tuijotin itseäni peilistä ja silitteli pientä vauvamasuani, siellä se on turvassa ja lämpimässä. Laskettuunaikaankaan ei ollut enään kuin vähän alle puolivuotta. Mitä lähemmäksi laskettuaaikaa päästiin sitä enemmän rupesin jännittämään.. Eniten pelkäsin että joudun keisarileikkaukseen. Kivuista puhumattakaan,ei mulla ensisynnyttäjänä ollut minkäänlaista käsitystä millaset ne oikeasti oli! koko raskauden ajan kaikki hokivat että kyllä ne kivut helpottaa kun pää on ulkona ( ja joo niihän se teki). 

17.6.14 oli laskettuaika ja vielä ei ollut tapahtunut mitään. En ollut kipeä eikä hirveenä ollut supistuksiakaan tullut. Viikko vierähti, ja ensimmäiset supistukset tuntuivat.. Ensi viikolla käynnistettäisiin synnytys jos ei mitään viikon aikana tapahtuisi. niinpä siis jatkoimme vaan odottelua.. Odottavan aika on pitkä se tuli kyllä huomattua. seuraavat pari yötä meni valvoessa kun olin sen verran kipiä, en mä osannut odottaa tämmöistä.

Sunnuntaina 29.6. olin niin kipiä etten vaan yksinkertaisesti pystynyt enään olemaan kotona. Makkoileminen auttoi, välillä. mutta istuminen oli yhtä tuskaa kävelemisestä puhumattakaan.. Pelotti aivan sairaasti lähtä sairaalalle, matka sinne tuntui 10 tunnilta vaikka oikeasti matka kesti vain 30min. Kävelin synnyttäjien vastaanotolle, istuimme siinä hetken kun hoitajat kuuntelivat sydämen äänet jne... Olihan se jo selvää että jäisin yöksi osastolle, niinpä minut ohjattiin osastolle. Osastolla vierailuaika loppui jo 19.00 haikein mielin jäin yksin istumaan osaston sängylle kärsien kivuistatkun rakkaani lähti kotia. Onneksi ei tarvinnut kauaa yksin olla kun äiti tuli käymään osaston ulkopuolella, niinpä yritin kävellä käytävään. Käveleminen oli yhtä tuskaa joka askel sattui, supistukset vain tihenivät koko ajan. Jopa äitini huomasi kuinka kipeä olin, äidille onneksi sai itkeä ja kirota. Ei kuitenkaan kauaa mennyt kun äidin piti lähtä veljiä katsomaan kotia, en olisi halunnut jäädä yksin. Äitini kuitenkin saattoi minut takaisin osastolle ja juuri sopivasti hoitajani käveli vastaan. Äiti vaan tokaisi hoitsulle että "voisiko tyttö saada jotain kipu lääkettä? kun huomaa selvästi että tyttö on kipiä" Niinpä hoitsu otti minut tarkastukseen. Paikkani oli auki jo 6cm, eli eikun synnärille.. Kädet täristen kaivoin puhelinta taskusta ja soitin miehelleni että alkaa tulla takasin. Kivut olivat aivan kamalat ja pahenivat koko ajan. Hengittelin joka supistuksen ajan ilokaasua, ei siitä ollut mitään apua. Kauaa ei mennyt kun sain epiduraalin, se vei kaikki kivut ja sain viimein laittaa silmät hetkeksi kiinni. no eihän se nukuminen onnistunut kun kätilö tuli ja puhkaisi kalvot.. siitä ei mennyt kuin puoli tuntia kun synnytys käynnistyi.

30.6 klo. 2.13 maailmaan syntyi pieni tyttö lapsi, minun ikioma pikku prinsessa<3

kokonaisuudessaan synnyskesti vain 1,5h. ja oikeassa kaikki olivat kun pää on ulkona niin kivut helpottaa.. ikinä en ole ollut yhtä onnellinen kun sinä yönä, vaikka olinkin kipeä..."

I know, teksti on hieman tökkivää. siitä on aikaa kun olen viimeiksi kirjottanu blogia tai ylipäätäänsä mitään tämmöistä :D